Ajankohtaista
Syksy saapuu ja pikkujoulut lähestyvät
26.08.2010
Syksy lähestyy kovaa vauhtia ja ulkoratakausi lähestyy vääjäämättä päätöstään.
Vielä on kuitenkin kuukauden verran aikaa käydä kokeilemassa vuokra-autoja, joko kaveriporukalla tai ihan yksityistilaisuuden merkeissä. Syyskuun aikana nähdään myös kaksi hienoa kisaa, aivan uusi Race of Champions, josta lisää ajankohtaista-otsikoissa sekä Oldboys-sarjan säännöillä ajettava Suomen Parhaat-aikuisharraste kilpailu, joka ajetaan perinteiseen tapaan neljän tunnin kestävyys ajona.
Ulkorata palvelee tällä kaudella 25.9 saakka.
Ulkoradan sulkeutuessa ollaankin jo pitkällä syksyssä ja valoa pimeisiin iltoihin kannattaa hakea sisäradalta. Rata palvelee talvikaudella tuttuun tapaan arkisin klo. 21.00 saakka. Yksityistilaisuuksia järjestetään myös aukioloaikojen ulkopuolella.
Pikkujoulukauteen kannattaa varautua tänä vuonna erityisen ajoissa, koska oman osansa ajopäivistä vievät isot messutapahtumat. Parhaat ajat menevät nopeasti joten ota yhteyttä ja varaa vauhtia pikkujouluun!
Mestareiden kisa saapuu Ruuhimäkeen!
26.08.2010
Mestareiden Kisa – Race of Champions
Mestareiden Kisa – Race of Champions järjestetään vuosittain kutsukilpailu periaatteella, johon kutsutaan alueiden parhaat aluemestaruuskilpailutulosten perusteella. Mukaan mahtuu 34 autoa kahdeksasta eri luokasta.
Ajettavat luokat:
Cadet, Harrastaja 85, Mini, Raket, KF6, Yamaha, TaG, Rotax junior
Raket yleinen ja Raket junior luokat ajavat samassa lähdössä. Samoin tehdään Yamahan kohdalla.
Raket ja Yamaha luokissa kilpailijat ajavat ns. yhtä kisaa, eikä niitä palkita erikseen.
Mestareiden Kisa osallistumisoikeus:
Kilpailuihin pääsevät Aluemestaruuskilpailuiden tulosten perusteella parhaat kuljettajat. Kuljettajien määrä alueittain lasketaan prosentuaalisesti alueen osallistujamäärien mukaan luokittain.
Luokista Raket yleinen ja Raket junior lasketaan kuljettajien määrä yhteensä, josta muodostuu kokonaismäärä. Mukaan pääsevät kuljettajat seuraavasti. Esim. Mikäli alueelta saa osallistua 5 kuljettajaa, pääsevät mukaan luokittain yleisen ykkönen, junior ykkönen, yleinen kakkonen, junior kakkonen ja yleinen kolmonen. Kuljettajat valitaan tässä järjestyksessä.
Yamaha luokkaa koskee sama sääntö kuin Raket luokkaa.
Ajankohta:
Ensimmäinen Mestareiden Kisa järjestetään Jyväskylässä Lievestuoreen radalla 18–19.9.2010. Kilpailu on tarkoitus järjestää vuosittain 2-3 viikkoa aluemestaruuskilpailuiden jälkeen.
Alkuviikon tarjoushinta
04.03.2010
Kerää kaveriporukka ja aja itse ilmaiseksi!
Soittele kasaan vähintään viiden hengen porukka ja tule ajamaan maanantaina tai tiistaina ilmaiseksi.
Tarjous voimassa kun mukana on vähintään 6 henkeä ja ajoaika 20min. Siis viisi kuljettajaa maksaa 22e/20min ja itse ajat hintaan 0€!
Ulkoradalle uudet autot!
25.02.2010
Ulkoratakausi 2010 starttaa tänä vuonna täysin uudella vuokra-auto kalustolla.
Jatkossa radalla on vuokrattavana alansa huippua edustava Rimo Evo5 kalusto.
Lue lisää ulkorata osiostamme!


