Puheenjohtajan tervehdys
20.06.2011
Kesäinen tervehdys kaikille radan käyttäjille!
On tullut aika tiedottaa muutamasta ajankohtaisesta asiasta.
Radan käyttösuunnitelmassa moottoripyörille varatuiksi ajopäiviksi määriteltiin tiistai päivät kokonaisuudessaan ja lisäksi viisi erikseen ilmoitettavaa viikonloppu päivää. Nyt pyörien ajomääristä ja toteutuneista sekä suunnitelluista radan varauksista johtuen on päätetty seuraavaa:
- Vain moottoripyörille varattuna päivänä säilyy tiistai kokonaisuudessaan.
- Joka toinen sunnuntai kauden loppuun saakka jaetaan moottoripyörien ja karting autojen kesken siten, että karting autojen ajovuoro on aina tasasta puoleen ja moottoripyörien puolesta tasaan.
- Jaetut ja jakamattomat päivät on merkitty ulkoradan varauskalenteriin, joka löytyy tältä sivustolta. Mikäli ko. päiviin tulee muutoksia, tiedotetaan niistä aina varauskalenterin kautta, tarkasta siis varauskalenteri AINA ENNEN RADALLE SAAPUMISTA. AINA.
- Rata suljetaan vuokra-autojen ja päivittäisen valvonnan osalta 26.9.2011. Tästä eteenpäin kaikki päivät ovat yhdistettyjä karting/moottoripyörä päiviä ja mikäli radalla on molempia kulkuneuvoja noudatetaan edellä mainittuja vuoroja.
- Kummankin käyttäjäryhmän edellytetään kunnioittavan mainittuja ajopäiviä ja ajoaikoja!
Ratamaksut ja kausikortit:
Ratamaksujen maksamisessa ja kausikortilla ajavien ilmoittautumissa siirryttiin kauden alusta alkaen tekstiviestiin perustuvaan järjestelmään.
Parin ensimmäisen viikon aikana tietoon tulleisiin vikoihin järjestelmässä reagoitiin välittömästi ja tämän jälkeen kaikki on toiminut tekniikan puolesta erittäin hyvin ja järjestelmällä saavutettiin toivotut edut.
- Kun saavut radalle, hoida ensimmäisenä ratamaksu tai mikäli olet tilannut kausikortin, ilmoittautuminen kuntoon!
- Mikäli haluat tilata kausikortin, kerro siitä osoitteeseen tony.haverinen@jklkarting.fi
- Järjestelmä siis toimii, selittelyn aika on nyt ohi ja kaikkiin hoitamatta jätettyihin ratamaksuihin suhtaudutaan sillä vakavuudella, kuin mihin tahansa muuhunkin tavaran tai palvelun luvattomaan käyttöön!
Tony Haverinen
Keski-Suomen Mikrorata OY


